Jäsenblogi: Mielekäs työ on kutsumustyötä

Työelämän mielekkyyttä tutkineiden Elina Henttosen jaKirsi LaPointen mukaan mielekäs työ on merkityksellistä työn tekijälle itselleen, toisille ihmisille sekä laajemmin yhteiskunnalle.

Teologisessa keskustelussa tällaista mielekkään työn ajatusta on kuvattu kutsumuksen käsitteellä jakamalla kutsumus sisäiseen ja ulkoiseen ulottuvuuteen. Sisäinen kutsumus (vocatio interna) tarkoittaa teologi Antti Raunion mukaan ihmisen omaa halua ja valmiutta toimia jossakin tehtävässä. Ulkoinen kutsumus (vocatio externa) tarkoittaa puolestaan sitä, että yhteisö tarvitsee ihmistä tiettyyn tehtävään. Luterilaisessa perinteessä on ajateltu, että kutsumustyötä voi olla mikä tahansa yhteistä hyvää edistävä työ. Ei siis tarvitse olla sairaanhoitaja tai pappi voidakseen tehdä kutsumustyötä.


Filosofi Lauri Järvilehdon mukaan ihmisen kutsumus löytyy sieltä, missä hänen intohimonsa kohtaa maailman tarpeet. Puhe intohimosta kuulostaa kuitenkin melko suureelliselta ja voi pahimmillaan aiheuttaa myös tyytymättömyyttä, kun työnteko ei tunnu kepeältä flow-virrassa intoilulta. Ehkäpä sisäistä kutsumusta voisi hahmotella vaatimattomamminkin: jos se onkinsitä, että työ tuntuu merkitykselliseltä jaettä työn merkityksen voi käsittää silloinkin, kun sisäinen maailma ajoittain on ilon tunteesta vajaa. Intohimon sijaan sisäinen kutsumus voi olla levollista tyytyväisyyttä siitä, että voi käyttää taitojaan ja energiaansa johonkin hyödylliseen. Oma kokemukseni on, että joinakin kausina sisäiseksi kutsumuksesi riittää, että tekee sitä, mitä ”pää kestää”.


Työ on yksi kutsumus, mutta meillä kaikilla on myös muita kutsumuksia, joita sovittelemme toistensa kanssa yhteen. Olemme äitejä, isiä, ystäviä, lapsia, naapureita, harrastuskavereita, opiskelijoita, seurakuntalaisia, järjestöihmisiä ja kansalaisia. Joissakin elämänvaiheissa tai joillakin ihmisillä ei ole lainkaan kutsumusta palkkatyöhön, vaan elämän eri kutsumukset ovat muiden elämän perusasioiden varassa. Kutsumus toteutuu kuitenkin aina tavalla tai toisella suhteessa toisiin ihmisiin. Samoin mielekäs elämä ja mielekäs työ ei voi toteutua eristyksissä, vaan siinä ollaan aina yhteydessä toisiin ihmisiin.


Mari Stenlund

Jäsenblogi: Pakenemisen mielekkyydestä ja mielettömyydestä

Säännöllisin väliajoin haaveilen siitä, että pakenen maailmaa palmun alle. Pakkaan rinkkaani shortsit ja bikinit ja kuljen kohti valkoista hiekkarantaa sekä turkoosia merta. Haaveissani olen onnellinen ja levollinen palmun alla. Minulla ei ole kiire minnekään, olen rento ja raukea. Rakastan maailmaa ja kaikkia sen olentoja ja minulla on paikka maailmassa. Työ ei ole siellä ongelmaksi muuttuva asia.

Missä määrin halu pakata laukut on vain halu paeta? Auttaako pakenemisesta haaveileminen minua nykyhetkessä? Auttaako todellinen pakeneminen minua tai muita? Itselläni pakenemisesta haaveileminen on usein käyttämäni selviytymiskeino stressaavissa tilanteissa ja se toimii hetkellisesti todellisuuspakoiluna aika hyvin. Pidemmän päälle se ei kuitenkin taida palvella kovin hyvin, koska pakeneminen ei muuta ahdistusta aiheuttavia käytäntöjä mitenkään.

Entä se varsinainen pakeneminen? Lomat ja irtiotot tekevät ainakin minulle hyvää ja auttavat jaksamaan, mutta jatkuva kaukomaille reissaaminen on tässä maapallon tilassa täysin kestämätön ratkaisu. Jos reissuun lähtee, olisi parempi lähteä pidemmäksi aikaa ja harrastaa hidasta matkailua. Matkailu ja maailman näkeminen on toisaalta parasta, mitä tiedän. Olen tehnyt elämässäni jo irtiottoja ja lähtenyt yksin maailmalle. Vaikka välillä löysin täydellisiä hetkiä, yksi tunne kuitenkin sävytti usein oloani: yksinäisyys.

Mitenkäs sitten mielekäs työ ja maailmalle lähteminen? Netti on täynnä näitä tarinoita ja diginomadeja läppäreiden kanssa eksoottisissa kohteissa. Voiko pakeneminen auttaa löytämään mielekkyyttä? Jos juttuja uskoo niin kyllä. Mutta eihän sekään mikään patenttiratkaisu ole. Palmun alle pakeneminen on ainakin minulle houkutteleva vaihtoehto, mutta ehkä silti olisi miellyttävämmän fyysisen sijainnin sijaan tärkeämpää pohtia tehtävän työn sisältöä. Jos mielekäs työ on sellaista, jolla on minun itseni lisäksi merkitys muille ihmisille ja laajemmin yhteiskunnalle (kuten loistavat Elina Henttonen ja Kirsi LaPointe ovat hahmottaneet), pitäisi maailmalle pakenemisessa/pakenemattomuudessa ottaa huomioon työn päämäärät. Mitä teen maailmalla? Teenkö maailmalle jotain hyvää? Voinko tehdä hyvää myös kotona ja silti saavuttaa saman rennon fiiliksen kuin palmun alla?

Voisiko rentouden ja mielekkään työn sittenkin löytää myös kotona? Tarvitseeko stressistä ja kiireestä irtautuminen aina fyysisen irtautumisen? Uskon, että sen voi ihan varmasti tehdä lentämättä maailman ääriin. En ole vielä ihan varma, miten se tehdään, mutta Asiantuntijaosuuskunta Mielekkäässä pohdimme yhdessä näitä asioita. Otan myös mielelläni vastaan kaikki ehdotukset testattavaksi! Paratiisisaaria kuvaavat YouTube-videot ovat jo jokapäiväisessä käytössä…
Ps. Palmun alla voi olla oikeasti vaarallista: kookospähkinä tappaa vuodessa enemmän ihmisiä kuin hai. 
– Piritta Parkkari