Uusista työelämätaidoista, opinto-ohjauksesta ja osa-aikayrittäjyydestä

Mol.fi -nettisivuilta pääsemme lukemaan työpaikkailmoituksia, joita tuntuu löytyvän määrällisesti yhä enemmän myös maakunnissa. Ainakin osittain työntekijäpula saattaa tosiaan olla todellisuutta – ainakin näin subjektiivisesti tarkasteltaessa. Tämä on iloinen asia (mutta vain työnhakijoiden kannalta). Kuitenkin yksittäisten työnhakuilmoitusten vaatimuksia lukiessa, työnhakijan hymy saattaa hyytyä. Erilaisissa Helsingin sanomien työpaikkailmoituksissa, tämä saattaa vielä korostua – työntekijöiltä odotetaan monesti merkittävää määrä erilaisia tietoja ja taitoja. Yhä useammin tässä toivelistassa on mainittu myös vähintäänkin yrittäjämäinen tai yritteliäs asenne, tai sisäinen yrittäjyys. Myös omasta yrittäjyyskokemuksesta voi olla mainitustikin etua.

Ainakin allekirjoittaneesta vaikuttaakin siltä, että vähintäänkin ”yritteliäisyys”, tai usein jo suoraan yrittäjämäisyys, nivoutuu jo osaksi työelämän vaatimia taitoja. Samalla tavalla erilaiset Y-tunnuksen kautta tehtävät keikat, opiskelu NY-yrityksessä tai opiskelijaosuuskunnassa, freenlancer(-mainen) toiminta ja/tai muunlainen osa-aikayrittäjyys, ovat yleistymässä. Tätä kehitystä tukevat uusien työelämätaitojen lisäksi oletettavasti muuttuva työn luonne. Määräaikaiset tai vakituisetkaan työtehtävät tuskin katoavat, mutta yhä useammin niiden väliin ja sivuun voi ilmaantua myös freelancer- tai osa-aikayrittäjyyttä, esimerkiksi osuuskunnassa.

Sanonta ”olen työpaikkojen välissä”, ei ole varmaan koskaan pitänyt näin hyvin paikkaansa kuin nykypäivänä. Silti tämä vaihe ei tarkoita välttämättä ”vain” työnhakua, vaan myös aktiivista osa-aikayrittäjyyttä, opiskelua ja työnhakua. Nykypäivänä erilaiset toiminnot voivat limittyä ja lomittua. Juuri tästä syystä näen, että peruskoulujen, lukioiden ja ammattikoulujen opinto-ohjausresursseja täytyy lisätä mahdollisimman nopeasti. En väitä, etteivätkö laadukkaan opinto-ohjauskoulutuksen saaneet henkilöt hoitaisi tehtäviään hyvin, päinvastoin, mutta nykypäivä lisää valtavasti paineita juuri ohjaustoiminnan resursointiin. Kenen kanssa nuoret voivat jutella ammatillisista toiveistaan, jatko-opintoideoistaan tai siitä, mitä he haluaisivat yleisesti tehdä ”isona”. Kenen kanssa voit puhua siitä, mitä unelmia, arvoja ja tavoitteita sinulla on?

Uuden lain mukaan lukiot tulevat lisäämään yhteistyötä korkeakoulujen kanssa ja hyvä niin. Toivon lisääntyviä opinto-ohjausresursseja myös ammatillisiin oppilaitoksiin. Kannatan myös lämpimästi uusia opinto-ohjaukseen linkitettäviä tavoitteita ns. jälkiohjauksesta, jossa opiskelijoilla olisi mahdollista saada ohjausta, keskustelukaveri ja tarvittaessa myös sparrausta jopa 1-2 vuotta opintojen jälkeen. Lukijasta voi nyt luultavasti tuntua, että nyt kirjoittaja eksyi totaalisesti varsinaisesta aiheestaan, mutta oikeastaan olemme nyt otsikkoni ytimessä. Osaavatko opot, vanhemmat, opettajat ja lähipiirin aikuiset, kannustaa ja ohjata kasvavia nuoriaan nykypäivänä uudella tavalla limittyvän opiskelu-, työelämän ja yrittäjyyden suuntiin? Ja vielä niin, että opiskelija ei stressaa tätä liikaa, vaan näkee tässä kaikessa myös mahdollisuuksia? Luonnollisesti myös terve kriittisyys on paikallaan, mutta itse näen silti enemmän haasteita juuri eräänlaisessa uhkapuheessa.

Edellä mainituista syistä, pidän yrittäjyyskasvatusmaisia oppimisympäristöjä, kuten 4H-yrittäjyys, opiskelijaosuustoiminta, NY-yrittäjyys, Yrityskylä-konsepti tai vaikkapa paikallisesti kehitettyä MiniMikkeli-oppimisympäristöä korkeassa arvossa. Kuten kyllä myös tärkeänä pitämääni talouskasvatusta. Kaikista ei tarvitse tulla yrittäjiä, mutta nämä edellä mainitut yrittäjämäisiä taitoja tukevat oppimisympäristöt, tarjoavat kuitenkin opintojen, tulevien työelämän ja sitten joidenkin kohdalla jopa yrittäjyyden tueksi kiinnostavia opiskelumahdollisuuksia. Eikä mahdollisista samalla itse ansaituista euroistakaan ole luultavasti haittaa. Mutta resursoidaanko edellä mainittuja oppimisympäristöjä & nuoria ohjaavia opettajia/kasvattajia riittävästi? Toivon että toivottavasti lähitulevaisuudessa valmistuva opiskelijaosuuskuntien ohjauskokemuksia käsittelevä väitöskirjani avaa myös tätä kysymystä.

En tule itse yrittäjäperheestä tai -suvusta. Lukion jälkeen suorittamani yo-merkonomitutkinto oli lähimpänä kaupallista alaa/opintoja, mitä olen koskaan ollut. Valitettavasti en tuolloin ymmärtänyt vielä ottaa noiden opintojen monipuolisia opetussisältöjä riittävästi haltuuni. Myöhemmin olen kuitenkin opiskellut voittopuolisesti hyvin humanistisia eri kasvatusalojen opintoja. Sattuman kaupalla olen onneksi päässyt palkkatöihin sellaiseen työpaikkaan, jossa olen pystynyt laajasti kehittämään ja toteuttamaan itseäni. Arvostan työpaikassani myös sitä, että se antaa minulle mahdollisuuden opetella osa-aikayrittäjyyttä Asiantuntijaosuuskunta Mielekkäässä. Tämä on viisasta etenkin siksi, että työskentelen palkkatöissäni osuuskuntayrittäjyyttä sisältävien opintojen parissa.

Nyt toivonkin, että esimerkiksi tämän oman esimerkkini tapaisia kuvauksia välitettäisiin nuorille. Enkä todellakaan itse ollut mitään tähtioppilas, päinvastoin, mutta sain opiskelun ideasta kuitenkin kiinni 20+ -vuotiaana. Opiskelumenneisyys ei siis määritä kenenkään opiskelutulevaisuutta. Toivonkin että me aikuiset välittäisimme nuorille myös tulevaisuuden toivoa/uskoa: Opiskella kannattaa siksi, että pääset tekemään sellaisia asioita, joista olet kiinnostunut.

Et ehkä pääse toteuttamaan esimerkiksi kestävyyteen liittyviä arvojasi jokaisessa työtehtävässäsi, mutta pidemmän päälle liian tutuksi tullut ja suorittava työ, saattaa muuttua raskaaksi. Siksi opinto-ohjaajien, ystävien, vanhempien ja kollegoiden kanssa kannattaa jutella mahdollisimman paljon juuri omista ammatillisista tai yrittäjyyteen liittyvistä toiveistasi. Tästä samasta syystä olisi erinomaista, jos koulujen opo-tunneilla vierailisi laajasti erilaisen opiskelu- ja työtaustan omaavia ihmisiä. Myöhemmin myös kiinnostavia työpaikkoja kannattaa hakea rohkeasti, sillä ”pelkkä” opintotausta antaa enää harvaan työpaikkaan suoraan tarvittavat tiedot ja taidot. Ja etenkin taitopuolta kannattaa kehittää jo opintojen aikana – esimerkiksi mahdollisesti tarjolle tulevissa opiskelijayrittäjyys-mahdollisuuksissa.

Kuten alussa totesin, monissa vakituisissakin työpaikoissa arvotetaan nykyään yrittäjämäistä otetta – tai jopa omaa yrittäjyyskokemusta. Voit päästä tekemään hyvin erilaisia työtehtäviä saman työpaikan sisällä erilaisten projektien ja työtehtävänvaihtojen myötä. Työpaikat, osa-aikayrittäjyys tai opiskelukin ovat tavallaan kuin alustoja, joissa sinulla on mahdollisuus parhaimmillaan kehittää ja toteuttaa itseäsi. Yhä useammin nämä elementit voivat myös limittyä toisiinsa.

Pekka Hytinkoski

pekka.hytinkoski@osuuskuntamielekas.fi

Tänään töissä: Luottamus on tunne, joka rakennetaan ja tuhotaan teoilla

Luottamuksesta kirjoitetaan paljon varsinkin esimiehille suunnatuissa julkaisuissa. Tässä on yksi tositarina työntekijän näkökulmasta.

Vastaperustetun yrityksen vastuulliseen asiantuntijatehtävään palkatun työntekijän työsuhde oli alkanut tammikuussa. Aikavälillä helmikuu–syyskuu työntekijä lähetti työnantajalleen muun muassa tällaisia viestejä:

5.2. ”Haluan vähitellen saada palkan työstäni, jonka työmäärä ei todellisuudessa ole mahtunut mihinkään työaikojen normaaleihin rajoihin. Lähtökohtana ei voi olla se, että teen töitä omalla kustannuksellani: minulle ei kukaan maksa nyt palkkaa. Ellei privaattitalouteni olisi kunnossa, millä eläisin ja maksaisin laskuni?”

9.2. ”Olen pahoillani, mutta minun kärsivällisyyteni alkaa olla loppu. Ellei näitä raha-asioita saada pian kuntoon, en voi jatkaa.”

13.9. ”Saisinko piakkoin ehdotuksesi viime kevään ylitöiden hoitamisesta. Toukokuun puoliväliin mennessä kertyy 20 viikkoa, viikkotuntimäärä keskimäärin liki 70. Normaali työviikko 37,5 tuntia, viikoittain ylitöitä yli 30 tuntia. Siitä tulee 20 viikossa yli 600 tuntia yli, eli 4 kuukauden ylityöt.”

15.9. ”Kerrotko ystävällisesti aikataulun ja toimintatavan tuon ylläolevan (selitys lukijalle: ylitöiden korvaamisen) selvittämiseksi.”

16.9. ”Omalta osaltani alkaa olla ratkaisujen aika. (…) Työsopimusta ei ole, ei myöskään selvyyttä palkan perusteesta. (…) Kysymys minun puoleltani on luottamuksesta ja siitä, että voin tehdä työni tyytyväisin mielin. Olen mielestäni ollut luotettava työnantajani suuntaan – kuten olen mielestäni ollut luotettava moneen muuhunkin suuntaan. Mutta hulluhan olen, jos jatkan saamatta vastaavaa kohtelua takaisin.”

Mitä luottamus työssä oikeastaan tarkoittaa? Monelle varmastikin lupausten pitämistä, sovittujen asioiden hoitamista, vastuunsa kantamista, avoimuutta, rehellisyyttä, totuudenmukaisuutta.

Luottamusta mitataan yleensä teoilla, mutta pohjimmiltaan se lienee tunne. Minä luotan siihen, että sinä välität minusta työntekijänä tai työkaverina sen verran, että olet minua kohtaan vilpitön ja hoidat oman osuutesi ilman, että yrität käyttää minua hyväksesi ja pimittää minulta jotain olennaista.

Jotta työnantaja voisi välittää työntekijästä, työnantajan pitäisi tuntea hänet sekä arvostaa ja kunnioittaa häntä. Jotta voisi tuntea toisen, häneen pitäisi tutustua ja varata aidoille tapaamisille kiireetöntä (työ)aikaa.

Työntekijä kertoo: ”Me taisimme tavata työnantajan kanssa ensimmäisen kerran edellisen vuoden elokuussa. Silloin neuvoteltiin asiantuntijapalvelun siirtymisestä uuden yrityksen hallintaan.”

”Seuraavan kerran tapasimme yhteisessä pöydässä työnantajani kanssa kai vasta seuraavan vuoden maaliskuussa, kun olin tehnyt töitä kolme kuukautta ilman työsopimusta. Palkanmaksukin oli siis unohtunut pariksi kuukaudeksi. Yhteydenpitoa hoidettiin sähköpostitse ja puhelinsoitoilla – sen verran kuin ehdittiin.”

”Minuun kyllä luotettiin ja minulla oli vapautta, joka muistutti mielestäni välinpitämättömyyttä. Työnantajani unohteli paitsi minulle lupaamaansa, myös sellaista, mikä olisi pitänyt hoitaa ulkopuolisten suuntaan. Pestini oli pirullinen: oman tehtäväni ohessa olin verkostojeni vuoksi auttamassa alkuun monia yhteistyökuvioita, joista työnantajani hyötyi. Muistuttamisesta ja huolehtimista tuli minulle arkipäivää. Jokaisesta sovitusta tulospalkkiostakin jouduin huomauttamaan – yksi palkkio tuli vuoden myöhässä.”

Voiko ilman luottamusta voida töissä hyvin? Väitän, että ei voi.

Työ koostuu ketjuista ja riippuvuussuhteista, sillä kukaan ei tee työtään täysin yksin. Mitä enemmän on toisesta riippuvainen – taloudellisesti, päätöksenteossa, työvaiheiden etenemisessä, työn laadussa ja valmistumisessa – sitä varmemmin voi huonosti, jos luottamus säröilee. Tiettyyn pisteeseen saakka olettaa, toivoo ja uskoo parasta, sen jälkeen varautuu pettymään tai pahimpaan. Sellainen kuormittaa.

Kirjoitan parhaillaan kirjaa siitä, miksi työssä uupuminen ja ylikuormittuminen kuuluvat työnantajan ja koko työyhteisön vastuulle ja mitä työuupumuksen ehkäisemiseksi voidaan yhdessä tehdä. Blogissa lainatun työntekijän tarina liittyy kirjaprojektiini. Edellinen blogini käsitteli vastuita: Kun työ uuvuttaa ja sairastuttaa, työnantaja kantaa vastuun

Merja Karjalainen

merja.karjalainen@gmail.com

Käsittelen blogikirjoituksissani työelämää ja varsinkin työturvallisuutta ja työhyvinvointia, jotka ovat minulle toimittajana tuttuja aihepiirejä. Työskentelin kymmenen vuotta Työ Terveys Turvallisuus -lehdessä, ensin lehden toimituspäällikkönä Työterveyslaitoksessa ja sen jälkeen päätoimittajana pienessä kustantamossa, jonne sain pelastettua lakkautusuhan alla olleen TTT-lehden. Muinaiselta koulutukseltani olen maisteri ja aineenopettaja, jonka (aikakaus)lehdistö vei mukanaan kolmeksikymmeneksi vuodeksi. Nyt opiskelen työyhteisöpedagogiksi Humanistisessa ammattikorkeakoulussa Helsingissä. Kirjoituksiani löydät myös LinkedIn:stä.

Jäsenblogi: Rohkeuden voima

”Rohkeus ei oo sitä ettei pelota, vaan et uskaltaa hyppää vaik ei tiedä selviikö elossa”

Lainaus on ote jo räppiuransa lopettaneen Cheekin Äärirajoille-biisistä. Kun biisi julkaistiin viisi vuotta sitten, en olisi voinut kuvitella, millaisia muutoksia sen sanoma saisi minussa ja elämässäni aikaiseksi. Cheekin musiikki on ollut matkakumppanini tiellä näkyväksi ja toipuessani syömishäiriöstä. Erityisesti tämä Äärirajoille-biisi osoittautui käänteentekeväksi elämälleni. Sen tahtiin muistan myös hyppineeni ja eläytyneeni ”julkisesti” ensimmäistä kertaa elämässäni, vaikka olin aina ollut ulospäin niin pidättyväinen. Jos tiivistän biisin annin yhteen sanaan, se on ROHKEUS! Rohkeus on yhtään liioittelematta pelastanut minut ja tuonut tähän hetkeen ja paikkaan, jossa nyt olen.

Jälkeenpäin olen miettinyt, että biisi osui elämäntilanteeseeni silloin täydellisesti ja muutti jotain radikaalisti sisimmässäni.

Rohkeus on uskallusta tehdä oikeita asioita pelosta ja epävarmuudesta huolimatta. Rohkeus oli viimeinen puuttuva avain, jotta todellinen syömishäiriöstä toipumiseni saattoi käynnistyä. Olin todella pohjalla ja sitkeyttäkin löytyi, mutta ”vääriin” asioihin. Kamppailin tuolloin syömishäiriöni kanssa vaiheessa, jossa uudet toimintatavat vaativat uskallusta käytännön tekoihin. Minulla oli jo rohkeutta ajatella asioista toisin, mutta ei vielä uskallusta toimia niiden mukaan.

Rohkeus on kontrollista irti päästämistä, uteliaisuutta, tuntemattomaan hyppäämistä ja luottamista siihen, että hyppy saa siivet alleen. Uskallusta tekoihin, jotka ovat tuntuneet mahdottomilta. Rohkeus on itsensä ja elämän arvostamista. Eli kaikkea sitä, mitä minä siihen asti olin pelännyt ja kokenut uhkana.

Lapsuudesta asti olin rakentanut koko elämäni syömishäiriön ympärille. Siitä luopuminen tuntui pelottavalta, yhtä kuin kuolemalta. Mitä jää jäljelle, kuka olen, mitä haluan? Toisaalta halusin niin kovin tietää, mutta samalla pelkäsin kohdata syömishäiriön alla olevan ihmisen, itseni. Pelkäsin hallinnan ja oman elämän ohjasten menettämistä, vaikka tosiasiassa olin menettänyt ohjakseni jo kauan sitten. Olin jumittunut mukavuusalueelle ja turtunut vallitseviin oloihin muuttuen yhä näkymättömämmäksi. Lopulta pelko tukahdutti unelmat ja oikeastaan koko elämän.

Pelkäsin muutosta, pelkäsin päästää irti tutusta ja turvallisesta kaikesta kurjuudesta huolimatta. Luulin, että vain tarrautumalla syömishäiriööni elämälläni on merkitys. Näin meni siihen asti, kunnes ymmärsin, että ei se ollut koko elämäni! Olin peloissani riippunut oireilussani, ymmärtämättä juuri sen olevan minun ”itsemurhani”. Tarvitsin rohkeutta kohdata tosiasiat ja uskoa parempaan huomiseen! On rohkeutta tasapainotella kapealla nuoralla, jaksaa edetä huterin askelin kohti tuntematonta päämäärää, johon ei vielä pysty nostamaan katsettaan tai jota ei voi vielä nähdä.

Kaikki kokemani oli saanut minut lukittautumaan omaan kuplaani ja kirjaimellisesti neljän seinän sisään. Häpesin kaikkea itsessäni enkä uskaltanut ihmisten ilmoille. Haaveilin ihan normaalista, tavallisesta elämästä, mutta se tuntui aina liikaa pyydetyltä. Halusin iloita, nauraa, puhua, mutta olin vuosikaudet jumissa siinä helvetissä.

”Rohkeuden korkein taso on rohkeus toimia – ja rohkeus kantaa vastuu niistä.” Pelkät ajatukset ja puheet eivät tosiaan vie mihinkään. Todellista rohkeutta ovat teot, jotka osoittavat sinun olevan tosissasi. Äärirajoille-biisin julkaisun jälkeen lähdin ensimmäistä kertaa yksin festareille toiseen kaupunkiin. Ensimmäistä kertaa rohkaistuin konkreettisesti kapinoimaan syömishäiriötäni vastaan. Rikoin sen luomia sääntöjä sekä sen luomia oletuksia itsestäni ja siitä, millaista elämäni tulisi olla. Näin rohkeus alkoi tehdä hiljalleen tilaa uudelle. Ne ilon fiilikset ja endorfiinihumala, joita kokemuksestani sain, olivat jotain poikkeuksellista. Aiemmin olin ”humaltunut” vain itseni rääkkäämisestä lenkkipolulla tai syömättömyydestä.

Vuoden alussa syömishäiriöpäivillä lanseerattiin termi paranemisrohkeus. Silloin tajusin, että myös tästä rohkeudesta on kohdallani ollut kyse. Rohkenin päästää irti ja luopua oireilusta, huolimatta hetkellisestä tyhjyyden tunteesta. Merkittävintä kaikista oli kuitenkin rohkeus muutokseen, mikä varmisti ensin elämän ja lopulta sen jatkuvuuden. Aloin muuttaa niitä asioita, jotka pitivät minua oravanpyörässäni, ja kokeilla tilalle uusia toimintamalleja. Vihdoinkin edistyin oikeissa asioissa, mikä mahdollisti myös todellisen muutoksen. Viimein rohkeus alkoi voittaa pelkoa siitä, että jättäisin elämättä ja heittäisin elämäni hukkaan.

Rohkeus on subjektiivista ja rohkea voi olla monin tavoin. Se mikä yhdelle on rohkeaa, voi olla toiselle täysin tavanomaista. Minulle rohkeutta oli pysähtyä, levätä, kuunnella kehoni viestejä, alkaa syödä nälkään, liikkua iloon ja ylipäätään tavoitella minulle tärkeitä asioita. Minussa ei välttämättä ole niin paljon fyysistä rohkeutta, että esimerkiksi hyppäisin benjihypyn, mutta sitäkin enemmän minulla on ollut epävarmuuden sietokykyä ja emotionaalista rohkeutta eli kykyä kohdata kielteisiä tunteita. Sosiaalinen rohkeutenikin on lisääntynyt. Uskallan olla oma itseni ja jopa hölmöillä. Kaikkien ei tarvitse olla rohkeita kaikessa, vaan keskittyä itselle merkityksellisiin tapoihin olla rohkea.

Rohkeaksi voi oppia. Mitään oikotietä siihen ei ole olemassa, vaan rohkeus vaatii työtä ja asennetta. Rohkeus rinnastetaan sisuun ja yhdistetään sekä kärsivällisyyden että kestävyyden hyveisiin, mikä kertonee paljon rohkeuden luonteesta. ”Elämän suurin saavutus ei ole se, että ei koskaan kaadu, vaan se, että jaksaa aina nousta”. Jos ahdistus eskaloituu muutoksen edessä, jaksa vielä sinnikkäästi, sillä yleensä juuri silloin olet tekemässä läpimurtoasi!

Eniten meitä elämässä rajoittavat pelot ja häpeä. Muiden mielipiteet ja pelko estävät löytämästä sen, mitä haluamme. Ilman rohkeutta kohdata pelkojani en olisi tässä kirjoittamassa tätä blogia. Vain kohtaamalla omat pelkomme ja niiden synnyttämät tunteet, voimme voittaa ne ja vapautua olemaan aidosti sitä, mitä olemme, ja elää sellaista elämää kuin haluamme! Kun pelkonsa kohtaa tarpeeksi usein, alkaa se menettää otettaan ja lopulta menettää valtansa.

Rohkeuttani on koeteltu usein. Mitä pidemmälle olen edennyt matkallani, sitä enemmän olen kuitenkin voinut olla uskollinen omalle itselleni. Sanotaankin, että yleensä rohkeus palkitaan, mutta se ottaa oman aikansa. Vain yrittämisen kautta on myös mahdollisuus onnistua. Kaikesta rohkeudestani sain lopulta palkinnoksi vapauden ja elämän. Jokainen askel toi minua vuosien saatossa lähemmäksi nykyhetkeä. Unelmoitua nykyhetkeä, jolloin kulissit on laskettu, olen vapaa elämään aitona itsenäni, toimimaan koulutukseni mukaisessa ammatissani, näkymään maailmalle ja ennen kaikkea olemaan oman elämäni herra!

Riskienottokin on normaalia ja se, että mennään harhaan. Rohkeutta tässä kohtaa on oppia siitä, korjata suuntaa ja yrittää uudelleen. Aristoteleen Hyve-etiikkakin sanoo ”jotta elämä olisi mielekästä, olisi syytä elää hyvä elämä tai ainakin olisi syytä yrittää”. Elämäni suurimpia ja rohkeampia ponnistuksia on ollutkin kohdata lopulta kaiken kokemani synnyttämä häpeä ja pelot.

”The Fears we don’t face become our limits!” (Robin Sharma) Rohkeus on paras mahdollisuutesi kohti itsellesi mielekästä elämää! Joten miksi et uskaltaisi käyttää sitä!

”Mun täytyy luottaa ja antaa vaan mennä”

– Johanna Rapo

johanna.rapo@osuuskuntamielekas.fi