Tänään töissä: Luottamus on tunne, joka rakennetaan ja tuhotaan teoilla

Luottamuksesta kirjoitetaan paljon varsinkin esimiehille suunnatuissa julkaisuissa. Tässä on yksi tositarina työntekijän näkökulmasta.

Vastaperustetun yrityksen vastuulliseen asiantuntijatehtävään palkatun työntekijän työsuhde oli alkanut tammikuussa. Aikavälillä helmikuu–syyskuu työntekijä lähetti työnantajalleen muun muassa tällaisia viestejä:

5.2. ”Haluan vähitellen saada palkan työstäni, jonka työmäärä ei todellisuudessa ole mahtunut mihinkään työaikojen normaaleihin rajoihin. Lähtökohtana ei voi olla se, että teen töitä omalla kustannuksellani: minulle ei kukaan maksa nyt palkkaa. Ellei privaattitalouteni olisi kunnossa, millä eläisin ja maksaisin laskuni?”

9.2. ”Olen pahoillani, mutta minun kärsivällisyyteni alkaa olla loppu. Ellei näitä raha-asioita saada pian kuntoon, en voi jatkaa.”

13.9. ”Saisinko piakkoin ehdotuksesi viime kevään ylitöiden hoitamisesta. Toukokuun puoliväliin mennessä kertyy 20 viikkoa, viikkotuntimäärä keskimäärin liki 70. Normaali työviikko 37,5 tuntia, viikoittain ylitöitä yli 30 tuntia. Siitä tulee 20 viikossa yli 600 tuntia yli, eli 4 kuukauden ylityöt.”

15.9. ”Kerrotko ystävällisesti aikataulun ja toimintatavan tuon ylläolevan (selitys lukijalle: ylitöiden korvaamisen) selvittämiseksi.”

16.9. ”Omalta osaltani alkaa olla ratkaisujen aika. (…) Työsopimusta ei ole, ei myöskään selvyyttä palkan perusteesta. (…) Kysymys minun puoleltani on luottamuksesta ja siitä, että voin tehdä työni tyytyväisin mielin. Olen mielestäni ollut luotettava työnantajani suuntaan – kuten olen mielestäni ollut luotettava moneen muuhunkin suuntaan. Mutta hulluhan olen, jos jatkan saamatta vastaavaa kohtelua takaisin.”

Mitä luottamus työssä oikeastaan tarkoittaa? Monelle varmastikin lupausten pitämistä, sovittujen asioiden hoitamista, vastuunsa kantamista, avoimuutta, rehellisyyttä, totuudenmukaisuutta.

Luottamusta mitataan yleensä teoilla, mutta pohjimmiltaan se lienee tunne. Minä luotan siihen, että sinä välität minusta työntekijänä tai työkaverina sen verran, että olet minua kohtaan vilpitön ja hoidat oman osuutesi ilman, että yrität käyttää minua hyväksesi ja pimittää minulta jotain olennaista.

Jotta työnantaja voisi välittää työntekijästä, työnantajan pitäisi tuntea hänet sekä arvostaa ja kunnioittaa häntä. Jotta voisi tuntea toisen, häneen pitäisi tutustua ja varata aidoille tapaamisille kiireetöntä (työ)aikaa.

Työntekijä kertoo: ”Me taisimme tavata työnantajan kanssa ensimmäisen kerran edellisen vuoden elokuussa. Silloin neuvoteltiin asiantuntijapalvelun siirtymisestä uuden yrityksen hallintaan.”

”Seuraavan kerran tapasimme yhteisessä pöydässä työnantajani kanssa kai vasta seuraavan vuoden maaliskuussa, kun olin tehnyt töitä kolme kuukautta ilman työsopimusta. Palkanmaksukin oli siis unohtunut pariksi kuukaudeksi. Yhteydenpitoa hoidettiin sähköpostitse ja puhelinsoitoilla – sen verran kuin ehdittiin.”

”Minuun kyllä luotettiin ja minulla oli vapautta, joka muistutti mielestäni välinpitämättömyyttä. Työnantajani unohteli paitsi minulle lupaamaansa, myös sellaista, mikä olisi pitänyt hoitaa ulkopuolisten suuntaan. Pestini oli pirullinen: oman tehtäväni ohessa olin verkostojeni vuoksi auttamassa alkuun monia yhteistyökuvioita, joista työnantajani hyötyi. Muistuttamisesta ja huolehtimista tuli minulle arkipäivää. Jokaisesta sovitusta tulospalkkiostakin jouduin huomauttamaan – yksi palkkio tuli vuoden myöhässä.”

Voiko ilman luottamusta voida töissä hyvin? Väitän, että ei voi.

Työ koostuu ketjuista ja riippuvuussuhteista, sillä kukaan ei tee työtään täysin yksin. Mitä enemmän on toisesta riippuvainen – taloudellisesti, päätöksenteossa, työvaiheiden etenemisessä, työn laadussa ja valmistumisessa – sitä varmemmin voi huonosti, jos luottamus säröilee. Tiettyyn pisteeseen saakka olettaa, toivoo ja uskoo parasta, sen jälkeen varautuu pettymään tai pahimpaan. Sellainen kuormittaa.

Kirjoitan parhaillaan kirjaa siitä, miksi työssä uupuminen ja ylikuormittuminen kuuluvat työnantajan ja koko työyhteisön vastuulle ja mitä työuupumuksen ehkäisemiseksi voidaan yhdessä tehdä. Blogissa lainatun työntekijän tarina liittyy kirjaprojektiini. Edellinen blogini käsitteli vastuita: Kun työ uuvuttaa ja sairastuttaa, työnantaja kantaa vastuun

Merja Karjalainen

merja.karjalainen@gmail.com

Käsittelen blogikirjoituksissani työelämää ja varsinkin työturvallisuutta ja työhyvinvointia, jotka ovat minulle toimittajana tuttuja aihepiirejä. Työskentelin kymmenen vuotta Työ Terveys Turvallisuus -lehdessä, ensin lehden toimituspäällikkönä Työterveyslaitoksessa ja sen jälkeen päätoimittajana pienessä kustantamossa, jonne sain pelastettua lakkautusuhan alla olleen TTT-lehden. Muinaiselta koulutukseltani olen maisteri ja aineenopettaja, jonka (aikakaus)lehdistö vei mukanaan kolmeksikymmeneksi vuodeksi. Nyt opiskelen työyhteisöpedagogiksi Humanistisessa ammattikorkeakoulussa Helsingissä. Kirjoituksiani löydät myös LinkedIn:stä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *