Perustimme Asiantuntijaosuuskunta Mielekkään

Pidimme aamulla 12. joulukuuta Asiantuntijaosuuskunta Mielekkään perustamiskokouksen. Olemme nyt siis virallisesti perustaneet osuuskunnan yhdeksän asiantuntijan kesken.
Päätimme perustamiskokouksessamme myös keskeisistä arvoistamme ja periaatteistamme, jotka otsikoimme seuraavasti:
1. Otamme huomioon erilaiset tarpeet luottamuksellisessa hengessä
2. Pohdimme, mikä on mielekästä
3. Meillä on aikaa ajatella
4. Saa olla kuormittunut ja väsynyt
5. Vaikutamme yhteiskunnassa
6. Pyrimme reiluun työnjakoon ja työn hinnoitteluun
7. Me osuuskunnan jäsenet olemme osuuskunnan puolella
8. Jaamme ja korvaamme osuuskunnassa toimimisen kulut oikeudenmukaisesti
Osuuskunnan puheenjohtajana toimii Matti Malinen, varapuheenjohtajana Piritta Parkkari ja hallitukseen kuuluvat lisäksi Pekka Hytinkoski ja Mari Stenlund. Osuuskunnan perustajajäseniä ovat myös Mirkka Auvinen, Marjut Häkkinen, Juho Kunsola, Antti-Pekka Känsälä ja Taru Tähti.

Asiantuntijaosuuskunta Mielekäs on osuuskunta, jossa kehitämme asiantuntijatyötä mielekkääseen ja mielenterveyttä edistävään suuntaan. Etsimme ja kehitämme asiantuntijatehtäviä, joissa voi toimia myös osa-aikaisesti oman elämäntilanteen mukaan. Arvostamme osuuskunnassa mielenterveyden kokemusasiantuntijuutta akateemisen asiantuntemuksen rinnalla ja uskomme siihen, että näiden kahden asiantuntemuksen yhdistäminen voi olla hedelmällistä ja auttaa kehittämään yhteiskunnan tarpeisiin vastaavia palveluja. Osuuskunnan kotipaikka on Mikkeli, mutta toimimme maanlaajuisesti.

Tutustu palveluihimme täällä.

Mielekäs tulevaisuusohjauksessa

Luova ja epätyypillinen työ lisääntyy. Mielenterveyden ja työssä jaksamisen ongelmat haastavat. Asiantuntijuuteen kohdistuu uudenlaisia odotuksia. Tällaisten tulevaisuusnäkymien äärelle perustamisvaiheessa oleva Osuuskunta Mielekäs viivähti tulevaisuusohjauksessa, jonka toteutti Jyväskylän ammattikorkeakoulussa ammatillisen opettajan opintoja suorittavien opiskelijoiden opintopiiri.
Tulevaisuusohjauksessa Mielekkään ihmiset pohtivat, mitä taitoja tulevaisuudessa tarvitaan, kun asiantuntijatyö muuttuu entisestään. Miten osuuskunta Mielekäs voi tulevaisuudessa toimia oman ideansa ja arvopohjansa säilyttäen?
Mielenterveyden ja työssä jaksamisen ongelmien haaste edellyttää Mielekkään ihmisten mielestä ainakin avautumisen taitoa ja taitoa kertoa omasta elämästään siten, että syntyy draaman kaari. Tarvitaan myös taitoa ymmärtää, millaisia ongelmia osataan ratkaista itse ja mihin tarvitaan toisten apua ja myös ammattiapua.
Kun luova ja epätyypillinen työ lisääntyy, tarvitaan ennen kaikkea taitoa hahmottaa työn käsite uudella tavalla. Mikä on tulevaisuudessa tyypillistä ja mikä epätyypillistä? Mitä ylipäätään on työ? Oman identiteetin hahmottamisen taitoa sekä itsensä suojaamisen taitoa tarvitaan niin ikään, ettei ”eri suuntiin leviävä työ” hajota työtä tekevää ihmistä. Tulevaisuudessa tarvitaan myös entistä enemmän taitoa lopettaa: on osattava luopua siitä, mikä ei toimi.
On arvioitu, että asiantuntijuutta ja tutkimustietoa arvostetaan tulevaisuudessakin paljon, vaikka erilaiset mielipiteet saattavatkin vaikeuttaa oikean tiedon tunnistamista. Asiantuntijoilta odotetaan kuitenkin entistä parempia viestintätaitoja ja kykyä käydä vuoropuhelua, jotta asiantuntemukseen perustuva tieto saa jalansijaa mediassa ja julkisissa keskusteluissa. Kokemusasiantuntijuus voi omalta osaltaan haastaa akateemista asiantuntijuutta vuoropuheluun, jonka avulla tiedon merkitys konkretisoituu.

Mielekkään ihmisten ajatuksia ”tulevaisuuspyörässä”.

Muuttuvassa maailmassa tarvitaan asiantuntijuuden tunnistamisen taitoa, medialukutaitoa ja taitoa arvioida erilaisia kokemukseen pohjautuvia tarinoita eri kanteilta. Mielekkään ihmiset nostivat pohdintaan myös tietynlaisen hiljaisen puurtamisen taidon, jota sitäkin voidaan tulevaisuudessa arvostaa etenkin, jos yhteiskunnallinen keskustelu käy kovin sekavaksi. Nöyrä, luotettava, sitoutunut ja alusta loppuun keskittyvä asiantuntija, joka pysyy sovitussa aikataulussa, voi olla arvostettu yhteistyökumppani.

Mielekäs kiittää opettajaopintoja suorittavaa opintopiiriä ohjauksesta, joka vei ajatukset nykytilanteesta tulevaisuuteen. Nähtäväksi jää, mitä Mielekäs tekee kymmenen vuoden päästä ja millaisessa maailmassa tuolloin elämme.

Jäsenblogi: Kuka on kirjailija?

Yksi ystäväni ja minun pitkäaikaisista haaveista toteutui hiljattain, kun saimme yhdessä kirjoittamamme romaanin viimeinkin käsiimme aidossa kirjan muodossa. Tunne oli uskomaton: pidin kädessäni teosta, jonka sisältö oli minulle tuttuakin tutumpi – mutta ulkoasu oli vieras. Ensimmäinen ajatukseni oli: ”Hyvänen aika, sehän näyttää ihan oikealta kirjalta!” Ja niin se näyttikin: kovat kannet, kansikuva, ja hienoutena vielä kirjanmerkkinä toimiva nauha.
Päällimmäiset tunteet olivat luonnollisesti ilo ja ylpeys pitkällisen projektin loppuun saattamisesta. Ja miten hienoa olikaan kuulla lähipiirin kommentteja luomuksestamme! Kuvaan astui kuitenkin hämmennys siinä vaiheessa, kun minulle välitettiin kutsu tulla erään koulun äidinkielentunnille kirjailijavieraana. Niin, totta kyllä, minulla on kokemusta yhdenlaisesta kirjankirjoitusprosessista, ja sitä osaisin varmasti kuvailla. Mutta silti. Kirjailijavieras? Minä?!
Ryan McGuire/Gratisography
Olen lukenut paljon pienestä pitäen ja arvostan kirjailijoita korkealle. On käsittämättömän hienoa, miten toiset osaavat luoda maailmoja tyhjästä ja sitten kirjoittaa ne auki niin, että lukija pääsee mukaan henkilöiden kokemuksiin. Myös tietokirjat ovat arvoteoksia: en aio luopua faktan lukemisesta kirjojen sivuilta edes näinä digiaikoina. Olen siis sijoittanut kirjailijat jonkinlaiseen ylempään kastiin, ja nyt, suit sait, jotkut nimittävät minua tavalla, joka veisi minutkin sinne.
Tästä lähti kysymys, kuka oikeastaan on kirjailija. Onko se nimike, jonka voi itse antaa itselleen julkaistuaan jotain? Vai täytyykö julkaista suuren kustantamon kautta, mielellään useita kirjoja, ennen kuin pääsee kirjailijaksi? Tai vielä enemmän, pitäisikö peräti voittaa jotain arvostettuja palkintoja, tai olla edes ehdokkaana kilvassa, ennen kuin ansaitsee nimen ”kirjailija”.
Kysymys oli varmasti helpommin ratkaistavissa sata vuotta sitten: silloin kirjoitettua tekstiä oli vähän ja kirjapainoja harvassa. Hän, joka onnistui julkaisemaan teoksensa ja saamaan sen kansan tietoisuuteen, oli ilman epäilyksiä kirjailija. Mutta nykyaika on poistanut tällaisen on/off-asetelman.
Ensinnäkin, ovatko oikeita kirjailijoita he, jotka alun perin kirjoittavat tekstinsä esimerkiksi blogeina verkkoon ja kokoavat nämä tekstit myöhemmin kirjaksi? Entä eri alojen tutkijat, jotka tutkimustyönsä ohella julkaisevat artikkeleja tai jopa ”tavalliselle kansalle” suunnattuja teoksia tutkimusaiheistaan? Tai sitten meidän kaltaisemme omakustanteiden julkaisijat? Jos kirjan kirjoittamisesta seuraa suoraan kirjailijan nimike, se kuuluu heille kaikille sekä myös minulle ja ystävälleni. Toinen asia on sitten se, suhtautuvatko kaikki ”kirjailija”-nimikkeeseen yhtä suurella kunnioituksella kuin minä. Jos vastakkain ovat tutkijan ja kirjailijan tittelit, on ”tutkija” kenties arvovaltaisemman kuuloinen. Toisaalta, tarvitseeko tässä tehdä vastakkainasettelua, kyllähän henkilö voi olla sujuvasti molempia.
Mikä minä sitten olen? Olen ystäväni kanssa luonut huolellisesti kaikkine yksityiskohtineen maailman tyhjästä, olen pohtinut henkilöideni persoonaa, kehittymistä ja motiiveja ja muokannut heidän käytöstään mahdollisimman uskottavaksi. Ja itse tarina – se toimii, koska sitä on hiottu ja hiottu. Kaikesta huolimatta en kuitenkaan tunne olevani kirjailija. Mutta pikku vinkiksi: ilahdun kyllä kovasti, jos joku toinen nimeää minut sellaiseksi. Ja katsotaan, muuttuuko oma tunteeni, kun käsissämme on kirjasarjamme kolmas (ja joskus kaukaisessa tulevaisuudessa myös neljäs) osa.
Marjut Häkkinen

Kuulumisia Työhyvinvointimessuilta

Terveisiä työhyvinvointimessuilta!
Olimme tänään esittelemässä Mielekästä ja juttelemassa ihmisten kanssa perfektionismista. 
Pyysimme osallistujia täydentämään lauseita ”Minun pitäisi…”, ”Minulta odotetaan…”, ”Jos se ei olisi typerää” ja ”Jos se ei hävettäisi…” Meillä itsellämmekin kesti ensin hetken miettiä lauseille jatkoa, mutta taulun alkaessa täyttyä vastauksista saimme vahvistusta oletuksiimme: meiltä vaaditaan (työ)elämässä paljon ja erityisesti vaadimme itseltämme paljon. Kiitos kaikki ständillämme käyneille siitä, että jaoitte kokemuksianne ja ajatuksianne!

Osuuskunnassa meille tärkeä asia on työelämän mielekkyyden kehittäminen. Siinä tärkeää on, että tunnistamme erilaisia vaatimuksia, joita koemme tulevan niin ulkoa- kuin sisältä päin. Kun tavoitellaan mielekästä työtä ja elämää, ei meistä kuitenkaan riitä, että alamme muuttaa yksilöitä paremmiksi joustamaan, johtamaan itseään ja kehittymään. Nämä ovat tietysti tärkeitä asioita, mutta vielä tärkeämpää on ymmärtää, mitkä käytännöt eli jaetut ja vakiintuneet toiminnan, ajattelun ja tuntemisen tavat luovat ja ylläpitävät näitä vaatimuksia.
Pysykää kuulolla perfektionismi-projektin suhteen: tavoitteenamme on ymmärtää perfektionismin muotoja ja merkityksiä ja kehittää tapoja, joilla perfektionismi käännetään työelämässä voimavaraksi!

Jäsenblogi: Middle-aged, interrupted

Toisinaan tuntuu, että monet meistä keski-ikää lähestyvistä aikuisista odottavat jotain tulevaa. Minäkin. Odotamme kesää, joulupyhiä, ensi kesän rippijuhlia, palkankorotusta, uutta autoa tai keittiötä. Kuntoilemme ”sitten”, päätämme opiskella ”kunhan nämä on tehty”. Leikkaamme ruohot ja haravoimme ensi viikolla. Odotamme herra tai rouva Godotia saapuvaksi – ehkä huomenna?

Mutta sitten, kun joku tai jotkut toimivat toisin, se yllättää. Mietimme, miksi sukulaisemme avioero, kollegan työpaikanvaihdos tai kaverin kuntoiluinnostus vaikuttaa meihin niin paljon. Ympärillämme olevien ihmisten elämänmuutokset vaivaavat meitä, vaikka emme itsekään oikein tiedä miksi. Ehkä ryhdymme itsekin pohtimaan omaa avioliittoamme, työpaikan vaihtoa tai tarpeellisen kuntokuurin aloitusta. Tai jotain toisenlaista muutosta.  

Olen itse aivan yhtä hidas liikkeissäni kuin suurin osa muistakin, mutta toisinaan asetan itseni sellaisiin tilanteisiin, jotka voivat tuoda muutoksia mukanaan. Yksi tällainen oli jatko-opintopaikan hakeminen noin viisi vuotta sitten – ja yllättäen tohtoriopiskelijaksi päätyminen. Tällaista ei voi tapahtua oikean ja fiksun suunnitteluprosessin kautta: asun perheineni Mikkelissä, mutta olen nyt Turun yliopiston kasvatustieteiden tiedekunnan opiskelija!

Lopulta vuosien jälkeen sain myös vuoden pituisen apurahan jatko-opintojani varten. Olenkin tästä kaikesta vilpittömän kiitollinen Kulttuurirahaston Etelä-Savon maakuntarahastolle ja sen pellervolaiselle osuustoimintarahoitukselle. Päätin jäädä 12 kuukauden virkavapaalle.

Kysyin itseltäni puolitosissani Facebook-sivullani syyskuussa 2016, mitä nyt teen, kun sain lopulta sen minkä halusinkin. Se tuntui hyvältä kysymykseltä jo silloin ja se tuntuu yhä tärkeämmältä kysymykseltä nyt syyskuussa 2017.  Monet päivät tuntuivat pitkiltä, mutta vuosi oli totisesti lyhyt.

Syksyn 2016 opiskelin kotona ja kevään ja kesän 2017 ajan työskentelin Mikkelin yliopistokeskuksen Cultiva-rakennuksen toisen kerroksen ”tutkijahotellissa” yhdessä muiden jatko-opiskelijoiden, post-doc -tutkijoiden tai muita projekteja valmistelevien akateemisten konkareiden kanssa. Ja kerrotaan heti myös uutiset: väitöskirjani ei ehtinyt vielä loppusuoralleen, mutta sekin päivä vielä koittaa.

Mitä muuta jäi käteen?  Paljonkin, mutta tätä oppia on vielä vaikeaa sanallistaa. Yritän kuitenkin. Se ainakin yllätti, kuinka haastavaa on, kun olet itse vastuussa kaikesta. Opin nopeasti myös ymmärtämään sosiaalisten suhteiden ja kollegoiden arvon. Ei ole itsestään selvyys, että joku jaksaa jutella kanssasi sinulle tärkeistä asioista. Tai odottaa sinua. Ja jos olet oma pomosi, sinun täytyy muistaa myös levätä. Älä mene istumaan tietokoneen eteen väkisin, mutta jos siinä satut silti kököttämään, kirjoita vaikka 15 minuutin pätkissä. Jokainen rivi on eteenpäin.

Tämä oli lyhyt ja hypähtelevä tarina aikuisopiskelijan opiskelulle pyhitetystä virkavapaavuodestani. Mutta nostetaan katsontakantaa nyt minusta ylöspäin ja samalla myös sinuun.  Mitä sinä haluaisit tehdä? Entä jos se olisikin mahdollista?

Uskaltaisitko onnistua?

Pekka Hytinkoski

Jäsenblogi: Kun silmäripsetkin irtosivat

Tänä syksynä on lehtien palstoilla kyselty: ”Muistatko, missä olit, kun suruviesti Dianan kuolemasta tuli?” Kuolinhetkeä en muista, mutta Dianan hautajaispäivä on syöpynyt mieleeni. Olohuoneemme täyttyi televisiosta tulvivasta hautajaisohjelmasta ja äitini nyyhkytyksestä hänen kyyristellessään lattialla lakaisemassa putoilevia hiuksiani. En tiedä, kumpaa äiti suri enemmän: Dianaa vai minua. Minähän olin sentään vielä elossa, vaikka syöpädiagnoosi oli totta ja ensimmäinen sytostaattikurimus takana. Silloin en vielä tiennyt, mitä kaikkea olisi edessä. En tiennyt, että sytostaatteja annettaisiin muutaman kuukauden sijaan kokonaisen vuoden verran. En tiennyt, että hiustenlähtöä kurjemmalta tuntuisi se, kun silmäripsetkin irtosivat. En tiennyt, että vikkeliksi treenatut pianistisormeni eivät tottelisi aivojeni käskyjä. En tiennyt sitäkään, miten mahtavasti läheiset ja ystävät olisivat tukenani vaikeaa vaikeampinakin päivinä.



Vuoden mittaisen syöpähoitojakson aikana opin kohtaamaan oman kuolevaisuuteni. Näin elämää sairaalan seinien sisäpuolella ja kuulin useita kohtalotovereideni tarinoita. Opin ymmärtämään, että ihminen ei voi hallita kaikkea elämässään ja suunnitella jokaista aikatauluaan. Sairaana opin odottamaan; odottamaan lääkäreitä, veriarvojen nousemista, pahoinvoinnin loppumista, tavalliseen nuoren elämään ja opiskeluiden pariin paluuta. Pikku hiljaa minusta kasvoi kokemusasiantuntija. Tehtävänäni oli sisällyttää syöpä omaan elämäntarinaani kuuluvaksi.

Yllättävän monilla ihmisillä on elämässään jaksoja, joihin kuuluu vakavia fyysisiä tai psyykkisiä sairauksia. Haasteellisen elämänkokemuksen läpikäyneillä henkilöillä on arvokasta tietoa kriisiin liittyvistä tunteista, oireista, selviytymiskeinoista. Puhutaan kokemusasiantuntijoista. Kokemusasiantuntijoiden avulla pystytään kehittämään palveluita, lisäämään ymmärrystä ja rohkaisemaan muita vastaavia vaikeuksia kohdanneita.

Minä olin onnekas ja parannuin. Sain hiukseni ja silmäripseni takaisin. Vuosia myöhemmin tein graduni syövän sairastaneiden nuorten posttraumaattisesta kasvusta. ”Syöpäkokemusta ei voi laittaa yhteen pakettiin”, kuten yksi tutkimukseeni osallistuneista haastateltavista totesi. Osalle vakava sairaus on mahdollisuus muovata arvojaan ja löytää uutta merkityksellistä sisältöä elämäänsä. Toiset jäävät jumiin pelkoon ja ahdistukseen. Usein elämä muuttuu jollakin lailla ja jaksottuu aikaan ennen ja jälkeen sairastumisen. Vaikka saman sairauden tai kriisin kohdanneiden ihmisten kokemuksissa on yhteisiä piirteitä, jokainen tarina on ainutlaatuinen.

Mirkka Auvinen

Osuuskunta Mielekkäässä kokemusasiantuntijuus on osa sitä osaamista, jonka avulla kehitämme palveluita. Oletko kiinnostunut kuulemaan, miten voit hyödyntää kokemusasiantuntijoita palveluiden kehittämisessä? Ota yhteyttä meihin oskmielekas@gmail.com!

Mielekäs työhyvinvointimarkkinoilla Mikkelissä 14.9.2017

Tervetuloa juttelemaan Osuuskunta Mielekkään kanssa työhyvinvointimarkkinoille Mikkelin Mikkelipuistoon 14.9.2017 kello 8:00-12:00!

Käynnistämme ensimmäistä yhteistyöhankettamme perfektionismista. Tavoitteenamme on selvittää, millaista voi olla työelämää tukeva hyvä ja mielekäs perfektionismi. Miten yksilöiden ja yhteisöjen taipumus täydellisyyden tavoitteluun voi kääntyä myös kukoistukseksi?

Työhyvinvointimessuilla keräämme ajatuksia perfektionismista. Mitä sinä itseltäsi vaadit? Mitä koet muiden sinulta odottavan?

Esittelemme messuilla myös osuuskuntamme tarinaa ja keräämme ideoita palvelujen kehittämiseen. Tervetuloa työhyvinvointimessuille ja juttelemaan kanssamme!

Tervetuloa Mielekkään blogiin!

Suhteellisen turvallisessa asiantuntijatyössä ei välttämättä pääse käyttämään kaikkea osaamistaan. Missäköhän pääsisi kehittelemään ideoita, joita ei omassa päivätyössään pysty viemään eteenpäin?

Akateeminen sekatyö on haastavaa ja kiinnostavaa, mutta toisinaan uuvuttavaa. Millä keinoilla voitaisiin lievittää vapauden ja itsenäisyyden kääntöpuolella olevaa yksinäisyyttä ja epävarmuutta?

Akateemisesti koulutetut osatyökykyiset ihmiset ovat työmarkkinoiden väliinputoajia. Voitaisiinko löytää työmahdollisuuksia lahjakkaille asiantuntijoille, jotka eivät mielenterveyden haasteidensa vuoksi voi tehdä kokopäiväistä työtä?
Tällaisia kysymyksiä mielessään vajaan kymmenen hengen porukka Mikkelistä ja muualta Suomesta on perustamassa asiantuntijaosuuskunta Osuuskunta Mielekästä.

Näillä sivuilla voi jo ennakkoon tutustua palveluihimme. Blogissamme jaamme osuuskunnan kuulumisia sekä jäsentemme henkilökohtaisia pohdintoja työelämästä ja mielekkyydestä.

Meihin saa yhteyden sähköpostitse osoitteesta oskmielekas@gmail.com.