Jäsenblogi: Middle-aged, interrupted

Toisinaan tuntuu, että monet meistä keski-ikää lähestyvistä aikuisista odottavat jotain tulevaa. Minäkin. Odotamme kesää, joulupyhiä, ensi kesän rippijuhlia, palkankorotusta, uutta autoa tai keittiötä. Kuntoilemme ”sitten”, päätämme opiskella ”kunhan nämä on tehty”. Leikkaamme ruohot ja haravoimme ensi viikolla. Odotamme herra tai rouva Godotia saapuvaksi – ehkä huomenna?

Mutta sitten, kun joku tai jotkut toimivat toisin, se yllättää. Mietimme, miksi sukulaisemme avioero, kollegan työpaikanvaihdos tai kaverin kuntoiluinnostus vaikuttaa meihin niin paljon. Ympärillämme olevien ihmisten elämänmuutokset vaivaavat meitä, vaikka emme itsekään oikein tiedä miksi. Ehkä ryhdymme itsekin pohtimaan omaa avioliittoamme, työpaikan vaihtoa tai tarpeellisen kuntokuurin aloitusta. Tai jotain toisenlaista muutosta.  

Olen itse aivan yhtä hidas liikkeissäni kuin suurin osa muistakin, mutta toisinaan asetan itseni sellaisiin tilanteisiin, jotka voivat tuoda muutoksia mukanaan. Yksi tällainen oli jatko-opintopaikan hakeminen noin viisi vuotta sitten – ja yllättäen tohtoriopiskelijaksi päätyminen. Tällaista ei voi tapahtua oikean ja fiksun suunnitteluprosessin kautta: asun perheineni Mikkelissä, mutta olen nyt Turun yliopiston kasvatustieteiden tiedekunnan opiskelija!

Lopulta vuosien jälkeen sain myös vuoden pituisen apurahan jatko-opintojani varten. Olenkin tästä kaikesta vilpittömän kiitollinen Kulttuurirahaston Etelä-Savon maakuntarahastolle ja sen pellervolaiselle osuustoimintarahoitukselle. Päätin jäädä 12 kuukauden virkavapaalle.

Kysyin itseltäni puolitosissani Facebook-sivullani syyskuussa 2016, mitä nyt teen, kun sain lopulta sen minkä halusinkin. Se tuntui hyvältä kysymykseltä jo silloin ja se tuntuu yhä tärkeämmältä kysymykseltä nyt syyskuussa 2017.  Monet päivät tuntuivat pitkiltä, mutta vuosi oli totisesti lyhyt.

Syksyn 2016 opiskelin kotona ja kevään ja kesän 2017 ajan työskentelin Mikkelin yliopistokeskuksen Cultiva-rakennuksen toisen kerroksen ”tutkijahotellissa” yhdessä muiden jatko-opiskelijoiden, post-doc -tutkijoiden tai muita projekteja valmistelevien akateemisten konkareiden kanssa. Ja kerrotaan heti myös uutiset: väitöskirjani ei ehtinyt vielä loppusuoralleen, mutta sekin päivä vielä koittaa.

Mitä muuta jäi käteen?  Paljonkin, mutta tätä oppia on vielä vaikeaa sanallistaa. Yritän kuitenkin. Se ainakin yllätti, kuinka haastavaa on, kun olet itse vastuussa kaikesta. Opin nopeasti myös ymmärtämään sosiaalisten suhteiden ja kollegoiden arvon. Ei ole itsestään selvyys, että joku jaksaa jutella kanssasi sinulle tärkeistä asioista. Tai odottaa sinua. Ja jos olet oma pomosi, sinun täytyy muistaa myös levätä. Älä mene istumaan tietokoneen eteen väkisin, mutta jos siinä satut silti kököttämään, kirjoita vaikka 15 minuutin pätkissä. Jokainen rivi on eteenpäin.

Tämä oli lyhyt ja hypähtelevä tarina aikuisopiskelijan opiskelulle pyhitetystä virkavapaavuodestani. Mutta nostetaan katsontakantaa nyt minusta ylöspäin ja samalla myös sinuun.  Mitä sinä haluaisit tehdä? Entä jos se olisikin mahdollista?

Uskaltaisitko onnistua?

Pekka Hytinkoski

Jäsenblogi: Kun silmäripsetkin irtosivat

Tänä syksynä on lehtien palstoilla kyselty: ”Muistatko, missä olit, kun suruviesti Dianan kuolemasta tuli?” Kuolinhetkeä en muista, mutta Dianan hautajaispäivä on syöpynyt mieleeni. Olohuoneemme täyttyi televisiosta tulvivasta hautajaisohjelmasta ja äitini nyyhkytyksestä hänen kyyristellessään lattialla lakaisemassa putoilevia hiuksiani. En tiedä, kumpaa äiti suri enemmän: Dianaa vai minua. Minähän olin sentään vielä elossa, vaikka syöpädiagnoosi oli totta ja ensimmäinen sytostaattikurimus takana. Silloin en vielä tiennyt, mitä kaikkea olisi edessä. En tiennyt, että sytostaatteja annettaisiin muutaman kuukauden sijaan kokonaisen vuoden verran. En tiennyt, että hiustenlähtöä kurjemmalta tuntuisi se, kun silmäripsetkin irtosivat. En tiennyt, että vikkeliksi treenatut pianistisormeni eivät tottelisi aivojeni käskyjä. En tiennyt sitäkään, miten mahtavasti läheiset ja ystävät olisivat tukenani vaikeaa vaikeampinakin päivinä.



Vuoden mittaisen syöpähoitojakson aikana opin kohtaamaan oman kuolevaisuuteni. Näin elämää sairaalan seinien sisäpuolella ja kuulin useita kohtalotovereideni tarinoita. Opin ymmärtämään, että ihminen ei voi hallita kaikkea elämässään ja suunnitella jokaista aikatauluaan. Sairaana opin odottamaan; odottamaan lääkäreitä, veriarvojen nousemista, pahoinvoinnin loppumista, tavalliseen nuoren elämään ja opiskeluiden pariin paluuta. Pikku hiljaa minusta kasvoi kokemusasiantuntija. Tehtävänäni oli sisällyttää syöpä omaan elämäntarinaani kuuluvaksi.

Yllättävän monilla ihmisillä on elämässään jaksoja, joihin kuuluu vakavia fyysisiä tai psyykkisiä sairauksia. Haasteellisen elämänkokemuksen läpikäyneillä henkilöillä on arvokasta tietoa kriisiin liittyvistä tunteista, oireista, selviytymiskeinoista. Puhutaan kokemusasiantuntijoista. Kokemusasiantuntijoiden avulla pystytään kehittämään palveluita, lisäämään ymmärrystä ja rohkaisemaan muita vastaavia vaikeuksia kohdanneita.

Minä olin onnekas ja parannuin. Sain hiukseni ja silmäripseni takaisin. Vuosia myöhemmin tein graduni syövän sairastaneiden nuorten posttraumaattisesta kasvusta. ”Syöpäkokemusta ei voi laittaa yhteen pakettiin”, kuten yksi tutkimukseeni osallistuneista haastateltavista totesi. Osalle vakava sairaus on mahdollisuus muovata arvojaan ja löytää uutta merkityksellistä sisältöä elämäänsä. Toiset jäävät jumiin pelkoon ja ahdistukseen. Usein elämä muuttuu jollakin lailla ja jaksottuu aikaan ennen ja jälkeen sairastumisen. Vaikka saman sairauden tai kriisin kohdanneiden ihmisten kokemuksissa on yhteisiä piirteitä, jokainen tarina on ainutlaatuinen.

Mirkka Auvinen

Osuuskunta Mielekkäässä kokemusasiantuntijuus on osa sitä osaamista, jonka avulla kehitämme palveluita. Oletko kiinnostunut kuulemaan, miten voit hyödyntää kokemusasiantuntijoita palveluiden kehittämisessä? Ota yhteyttä meihin oskmielekas@gmail.com!

Mielekäs työhyvinvointimarkkinoilla Mikkelissä 14.9.2017

Tervetuloa juttelemaan Osuuskunta Mielekkään kanssa työhyvinvointimarkkinoille Mikkelin Mikkelipuistoon 14.9.2017 kello 8:00-12:00!

Käynnistämme ensimmäistä yhteistyöhankettamme perfektionismista. Tavoitteenamme on selvittää, millaista voi olla työelämää tukeva hyvä ja mielekäs perfektionismi. Miten yksilöiden ja yhteisöjen taipumus täydellisyyden tavoitteluun voi kääntyä myös kukoistukseksi?

Työhyvinvointimessuilla keräämme ajatuksia perfektionismista. Mitä sinä itseltäsi vaadit? Mitä koet muiden sinulta odottavan?

Esittelemme messuilla myös osuuskuntamme tarinaa ja keräämme ideoita palvelujen kehittämiseen. Tervetuloa työhyvinvointimessuille ja juttelemaan kanssamme!

Tervetuloa Mielekkään blogiin!

Suhteellisen turvallisessa asiantuntijatyössä ei välttämättä pääse käyttämään kaikkea osaamistaan. Missäköhän pääsisi kehittelemään ideoita, joita ei omassa päivätyössään pysty viemään eteenpäin?

Akateeminen sekatyö on haastavaa ja kiinnostavaa, mutta toisinaan uuvuttavaa. Millä keinoilla voitaisiin lievittää vapauden ja itsenäisyyden kääntöpuolella olevaa yksinäisyyttä ja epävarmuutta?

Akateemisesti koulutetut osatyökykyiset ihmiset ovat työmarkkinoiden väliinputoajia. Voitaisiinko löytää työmahdollisuuksia lahjakkaille asiantuntijoille, jotka eivät mielenterveyden haasteidensa vuoksi voi tehdä kokopäiväistä työtä?
Tällaisia kysymyksiä mielessään vajaan kymmenen hengen porukka Mikkelistä ja muualta Suomesta on perustamassa asiantuntijaosuuskunta Osuuskunta Mielekästä.

Näillä sivuilla voi jo ennakkoon tutustua palveluihimme. Blogissamme jaamme osuuskunnan kuulumisia sekä jäsentemme henkilökohtaisia pohdintoja työelämästä ja mielekkyydestä.

Meihin saa yhteyden sähköpostitse osoitteesta oskmielekas@gmail.com.