Uusista työelämätaidoista, opinto-ohjauksesta ja osa-aikayrittäjyydestä

Mol.fi -nettisivuilta pääsemme lukemaan työpaikkailmoituksia, joita tuntuu löytyvän määrällisesti yhä enemmän myös maakunnissa. Ainakin osittain työntekijäpula saattaa tosiaan olla todellisuutta – ainakin näin subjektiivisesti tarkasteltaessa. Tämä on iloinen asia (mutta vain työnhakijoiden kannalta). Kuitenkin yksittäisten työnhakuilmoitusten vaatimuksia lukiessa, työnhakijan hymy saattaa hyytyä. Erilaisissa Helsingin sanomien työpaikkailmoituksissa, tämä saattaa vielä korostua – työntekijöiltä odotetaan monesti merkittävää määrä erilaisia tietoja ja taitoja. Yhä useammin tässä toivelistassa on mainittu myös vähintäänkin yrittäjämäinen tai yritteliäs asenne, tai sisäinen yrittäjyys. Myös omasta yrittäjyyskokemuksesta voi olla mainitustikin etua.

Ainakin allekirjoittaneesta vaikuttaakin siltä, että vähintäänkin ”yritteliäisyys”, tai usein jo suoraan yrittäjämäisyys, nivoutuu jo osaksi työelämän vaatimia taitoja. Samalla tavalla erilaiset Y-tunnuksen kautta tehtävät keikat, opiskelu NY-yrityksessä tai opiskelijaosuuskunnassa, freenlancer(-mainen) toiminta ja/tai muunlainen osa-aikayrittäjyys, ovat yleistymässä. Tätä kehitystä tukevat uusien työelämätaitojen lisäksi oletettavasti muuttuva työn luonne. Määräaikaiset tai vakituisetkaan työtehtävät tuskin katoavat, mutta yhä useammin niiden väliin ja sivuun voi ilmaantua myös freelancer- tai osa-aikayrittäjyyttä, esimerkiksi osuuskunnassa.

Sanonta ”olen työpaikkojen välissä”, ei ole varmaan koskaan pitänyt näin hyvin paikkaansa kuin nykypäivänä. Silti tämä vaihe ei tarkoita välttämättä ”vain” työnhakua, vaan myös aktiivista osa-aikayrittäjyyttä, opiskelua ja työnhakua. Nykypäivänä erilaiset toiminnot voivat limittyä ja lomittua. Juuri tästä syystä näen, että peruskoulujen, lukioiden ja ammattikoulujen opinto-ohjausresursseja täytyy lisätä mahdollisimman nopeasti. En väitä, etteivätkö laadukkaan opinto-ohjauskoulutuksen saaneet henkilöt hoitaisi tehtäviään hyvin, päinvastoin, mutta nykypäivä lisää valtavasti paineita juuri ohjaustoiminnan resursointiin. Kenen kanssa nuoret voivat jutella ammatillisista toiveistaan, jatko-opintoideoistaan tai siitä, mitä he haluaisivat yleisesti tehdä ”isona”. Kenen kanssa voit puhua siitä, mitä unelmia, arvoja ja tavoitteita sinulla on?

Uuden lain mukaan lukiot tulevat lisäämään yhteistyötä korkeakoulujen kanssa ja hyvä niin. Toivon lisääntyviä opinto-ohjausresursseja myös ammatillisiin oppilaitoksiin. Kannatan myös lämpimästi uusia opinto-ohjaukseen linkitettäviä tavoitteita ns. jälkiohjauksesta, jossa opiskelijoilla olisi mahdollista saada ohjausta, keskustelukaveri ja tarvittaessa myös sparrausta jopa 1-2 vuotta opintojen jälkeen. Lukijasta voi nyt luultavasti tuntua, että nyt kirjoittaja eksyi totaalisesti varsinaisesta aiheestaan, mutta oikeastaan olemme nyt otsikkoni ytimessä. Osaavatko opot, vanhemmat, opettajat ja lähipiirin aikuiset, kannustaa ja ohjata kasvavia nuoriaan nykypäivänä uudella tavalla limittyvän opiskelu-, työelämän ja yrittäjyyden suuntiin? Ja vielä niin, että opiskelija ei stressaa tätä liikaa, vaan näkee tässä kaikessa myös mahdollisuuksia? Luonnollisesti myös terve kriittisyys on paikallaan, mutta itse näen silti enemmän haasteita juuri eräänlaisessa uhkapuheessa.

Edellä mainituista syistä, pidän yrittäjyyskasvatusmaisia oppimisympäristöjä, kuten 4H-yrittäjyys, opiskelijaosuustoiminta, NY-yrittäjyys, Yrityskylä-konsepti tai vaikkapa paikallisesti kehitettyä MiniMikkeli-oppimisympäristöä korkeassa arvossa. Kuten kyllä myös tärkeänä pitämääni talouskasvatusta. Kaikista ei tarvitse tulla yrittäjiä, mutta nämä edellä mainitut yrittäjämäisiä taitoja tukevat oppimisympäristöt, tarjoavat kuitenkin opintojen, tulevien työelämän ja sitten joidenkin kohdalla jopa yrittäjyyden tueksi kiinnostavia opiskelumahdollisuuksia. Eikä mahdollisista samalla itse ansaituista euroistakaan ole luultavasti haittaa. Mutta resursoidaanko edellä mainittuja oppimisympäristöjä & nuoria ohjaavia opettajia/kasvattajia riittävästi? Toivon että toivottavasti lähitulevaisuudessa valmistuva opiskelijaosuuskuntien ohjauskokemuksia käsittelevä väitöskirjani avaa myös tätä kysymystä.

En tule itse yrittäjäperheestä tai -suvusta. Lukion jälkeen suorittamani yo-merkonomitutkinto oli lähimpänä kaupallista alaa/opintoja, mitä olen koskaan ollut. Valitettavasti en tuolloin ymmärtänyt vielä ottaa noiden opintojen monipuolisia opetussisältöjä riittävästi haltuuni. Myöhemmin olen kuitenkin opiskellut voittopuolisesti hyvin humanistisia eri kasvatusalojen opintoja. Sattuman kaupalla olen onneksi päässyt palkkatöihin sellaiseen työpaikkaan, jossa olen pystynyt laajasti kehittämään ja toteuttamaan itseäni. Arvostan työpaikassani myös sitä, että se antaa minulle mahdollisuuden opetella osa-aikayrittäjyyttä Asiantuntijaosuuskunta Mielekkäässä. Tämä on viisasta etenkin siksi, että työskentelen palkkatöissäni osuuskuntayrittäjyyttä sisältävien opintojen parissa.

Nyt toivonkin, että esimerkiksi tämän oman esimerkkini tapaisia kuvauksia välitettäisiin nuorille. Enkä todellakaan itse ollut mitään tähtioppilas, päinvastoin, mutta sain opiskelun ideasta kuitenkin kiinni 20+ -vuotiaana. Opiskelumenneisyys ei siis määritä kenenkään opiskelutulevaisuutta. Toivonkin että me aikuiset välittäisimme nuorille myös tulevaisuuden toivoa/uskoa: Opiskella kannattaa siksi, että pääset tekemään sellaisia asioita, joista olet kiinnostunut.

Et ehkä pääse toteuttamaan esimerkiksi kestävyyteen liittyviä arvojasi jokaisessa työtehtävässäsi, mutta pidemmän päälle liian tutuksi tullut ja suorittava työ, saattaa muuttua raskaaksi. Siksi opinto-ohjaajien, ystävien, vanhempien ja kollegoiden kanssa kannattaa jutella mahdollisimman paljon juuri omista ammatillisista tai yrittäjyyteen liittyvistä toiveistasi. Tästä samasta syystä olisi erinomaista, jos koulujen opo-tunneilla vierailisi laajasti erilaisen opiskelu- ja työtaustan omaavia ihmisiä. Myöhemmin myös kiinnostavia työpaikkoja kannattaa hakea rohkeasti, sillä ”pelkkä” opintotausta antaa enää harvaan työpaikkaan suoraan tarvittavat tiedot ja taidot. Ja etenkin taitopuolta kannattaa kehittää jo opintojen aikana – esimerkiksi mahdollisesti tarjolle tulevissa opiskelijayrittäjyys-mahdollisuuksissa.

Kuten alussa totesin, monissa vakituisissakin työpaikoissa arvotetaan nykyään yrittäjämäistä otetta – tai jopa omaa yrittäjyyskokemusta. Voit päästä tekemään hyvin erilaisia työtehtäviä saman työpaikan sisällä erilaisten projektien ja työtehtävänvaihtojen myötä. Työpaikat, osa-aikayrittäjyys tai opiskelukin ovat tavallaan kuin alustoja, joissa sinulla on mahdollisuus parhaimmillaan kehittää ja toteuttaa itseäsi. Yhä useammin nämä elementit voivat myös limittyä toisiinsa.

Pekka Hytinkoski

pekka.hytinkoski@osuuskuntamielekas.fi

Jäsenblogi: Myy osaamisesi!

”Myy osaamisesi!” Niin työnhakijoita kuin yrittäjiä kannustetaan tekemään tätä. Molempien oletetaan olevan itsetuntemuksen mestareita, jotka osaavat vaikka unissaan kertoa, millaista osaamista ovat tarjoamassa työnantajalle tai asiakkaalle. Tietysti osaaminen kertominen pitää osata tehdä kirjallisesti, sanallisesti, videoiden kautta, visuaalisesti ja [mitä muita keinoja nykyään onkaan]. 
Kyllä, osaaminen ja sen kertominen muille ovat tärkeitä juttuja, mutta niiden kyseenalaistava tarkastelu on myös tarpeen. Elina Henttonen ja Kirsi LaPointe huomauttavat mahtavassa kirjassaan Työelämän toisinajattelijat, että meidän uuden työn sankareiden odotetaan muodastavan Minä Oy:itä ja itsensä brändäämisen sekä oman osaamisen myynnin oletetaan tulevan meiltä kuin itsestään.
Millaisia paineita osaaminen ja siitä kertominen asettaa meille ihmisille? Minä olen itse tällä hetkellä työelämän suhteen murroskohdassa: olen työstämässä väitöskirjaa valmiiksi ja alle vuosi sitten ryhtynyt osuuskuntayrittäjäksi. Pohdin nyt, pitäisikö yrittää jäädä akateemiselle alalle, hakea jotain ihan muita töitä vai sittenkin panostaa täysillä itseni työllistämiseen. Kaikkiin vaihtoehtoihin liittyy vaatimus osata tuoda osaamiseni esille ja vakuuttaa, että siitä on kuulijalle hyötyä. 

Tiedän kyllä olevani ihan fiksu ja osaava tyyppi, mutta osaamiseni sanoittaminen lyö minut lukkoon. Erityisesti menen lukkoon, kun pitää miettiä kenelle ja mihin osaamisestani on hyötyä.Aloin pohtia, miksi se on niin vaikeaa. Yksi syy on tietysti se, että osaamisen pohtiminen nostaa esille erilaiset epävarmuudet. Osaanko minä nyt mitään, osaanko tarpeeksi? 
Ehkä vieläkin tärkeämpi syy liittyy osaamisen luonteeseen. Jo arjessa toimimiseen tarvitaan tolkuton määrä osaamista: osaan valmistaa itselleni aamiaista, huolehtia henkilökohtaisesta hygieniasta, käydä kaupassa, käyttää erilaisia kulkuneuvoja… Vaikka nämä kaikki ovat vaatineet opettelua, on niiden osaaminen tullut toiston myötä itsestään selväksi eikä minulle tulisi mieleenkään kertoa, että osaan pestä hampaat. Samoin käy myös työhön liittyvälle osaamiselle. Kun olen toiston myötä opetellut vaikkapa projektien hallintaa tai toimimaan kannustavasti ryhmätyöskentelyä vetäessäni, en enää oikein osaa nähdä näitä osaamisia. Osa osaamisestani taas on sellaista, että vasta jotain juttua tehdessäni huomaan tai muistan, että tämähän luonnistuu minulta hyvin. Jos en satu tekemään sellaisia asioita, en enää osaakaan kertoa niistä tai edes tajua osaavani niitä.  

Koen, että minulta puuttuu osaamisen sanoittamiseen tarvittava osaaminen. Niin, osaamisen myyminenkin vaatii ihan yhtä lailla osaamista. Osaamiseni kertomisesta ja myymisestä ei ole tullut minulle rutiinia, koska en ole etkeen hakenut töitä tai yrittänyt myydä osaamistani tuotteena. En siis ole harjaantunut osaamisen sanoittamiseen liittyvissä käytännöissä. 

Miten voisin siis harjoittaa tätä osaamista? Yksi apu itselleni on ollut koulutuksiin osallistuminen. Viime viikolla päättyi Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun Roihu-projektin järjestämä Tuotteista ja myy oma asiantuntijuutesi -koulutus, johon osallistuin. Koulutus antoi välineitä sanallistaa osaamiseni eli juuri sitä, mitä olen halunnut. Toisaalta se, että osallistun kerran koulutukseen, ei tee osaamisen myymisestä vielä rutiinia. Minulla on välineet, mutta nyt tarvitaan samanlaista toistoa kuin hampaiden pesun kanssa, jotta osaamisen sanoittaminen tulee minulta ihan rutiinilla. Ei se loppujen lopuksi sen ihmeellisempää ole kuin hampaiden peseminen!
– Piritta Parkkari

piritta.parkkari(at)gmail.com, @PParkkari

Ollaan yhteydessä! Tavoitat koko Mielekkään porukan osoitteesta mielekas@gmail.com