Miksi työuupumus saa muhia rauhassa?

Työssä kuormittumiseen ei osata puuttua työpaikoilla lain edellyttämällä tavalla, otsikoi työsuojeluviranomainen tiedotteensa kesäkuussa. Kuuma työelämäuutinen saattoi jäädä monelta lomalaiselta huomiotta, sillä se julkaistiin juhannuksen jälkeen.

Työssä kuormittumisen voi suomentaa liialliseksi stressiksi ja väsymiseksi, jotka voivat johtaa uupumiseen ja sairastumiseen. Viranomainen kertoo julkaisussaan esimerkiksi näin:

”Työntekijä oli usean vuoden ajan vienyt työnantajan tietoon kokevansa työssä kuormittumista. Työn haitallisina kuormitustekijöinä työntekijä oli kokenut kohtuuttoman työmäärän ja siitä johtuvan suuren ylitöiden määrän sekä kohtuuttoman vastuun. Työterveysneuvottelussa todettiin työkykyä vaarantaviksi riskitekijöiksi työntekijän liiallinen työkuorma, pitämättömät lomat ja ylitöiden määrä. Työntekijän mukaan työnantaja ei työterveysneuvottelun jälkeenkään pyrkinyt aktiivisesti poistamaan ylitöiden syitä eikä hankkinut lisäresursseja työkuorman vähentämiseksi.”

Miksi työn ylikuormaan ei muka osata puuttua? Vai eikö haluta? Onko väsymyksestä tullut uusi normaali? Käydäänkö töissä sinnittelykilpailua: kuka jaksaa ja kuinka kauan, ennen kuin mieli tai fysiikka pettää? Mitä esimiehistä ja työyhteisöstä paljastaa se, että liiasta työtaakasta kertovaa ei oteta vakavasti? Olemmeko hirviöiden kanssa töissä? Vai olemmeko itse noita hirviöitä, työporukan mätiä omenia, jotka eivät välitä vieruskaveristaan?

Kirjoitan parhaillaan kirjaa siitä, miksi työssä kuormittuminen ja uupuminen kuuluvat työnantajan ja esimiesten vastuulle ja miksi koko työyhteisön pitää valpastua, jos joku porukasta alkaa väsyä.

Kuulemissani ja lukemissani työuupumustarinoissa korostuu kolme asiaa:

  1. Työkuorman vähättely, usein esimiehen ja/tai työnantajan taholta.
    ”Yritimme sanoa, että meillä on päiväkodissa poikkeuksellisen haastava varhaiskasvatuksen ryhmä. Esimies totesi, että eiväthän lapset voi olla niin haastavia. Jos uupuu, se johtuu jostakin muusta kuin työstä.”
  2. Työssään stressaantunut pelkää, että hän paljastuu ylistressaantuneeksi.
    ”Kun menin työterveyshuoltoon hakemaan eväitä esimiehen kanssa kommunikoimiseen, kysyin ensimmäiseksi, eihän kukaan saa tietää, että olen täällä.”
  3. Töistään kuormittunut jää kuormansa kanssa yksin ja väsyy lisää.
    ”Halusin työaikakirjanpidon työsuojelutarkastuksen jälkeen siksi, että kotitoimistossa tekemä työaikani ja työmääräni tulevat näkyviksi työnantajalleni. Mitä muuta minä olisin voinut tehdä ylipitkille työpäiville ja työviikoille? Olin yrityksen ainoa kuukausipalkkainen työntekijä. Vaikka kuinka delegoin, vastuuta kumppanuuksista, suunnittelusta ja lopputuloksesta ei voinut siirtää. Jonkun ne alihankkijoiden työtkin oli ohjeistettava, tilattava ja tsekattava.”

Terve ihminen väsyy, kun kuormitus on liiallista ja pitkäaikaista. Väsymys on luonnollinen reaktio ja muistutus levon ja palautumisen tarpeesta. Väsymys voi mennä ohi illan, viikonlopun, muutaman päivän tai muutaman viikon levolla ja työstressille vastapainoa tarjoavalla toiminnalla.

Mutta ellei työn kuormitus vähene, väsymys jää päälle ja muhii kuukausien, jopa vuosien ajan. Se muuttuu lopulta uupumukseksi, joka leviää kuin syöpä töistä kotiin, harrastuksiin ja ihmissuhteisiin. Sen mukana leviää myrkky, joka vie kyvyn iloita, halun innostua ja voimat kohdata vastoinkäymisiä. Jäljelle jää vain selviytymisen pakko, joka saa polttoaineensa itse kullakin ties mistä: velvollisuudentunnosta, ammattiylpeydestä, työmoraalista, pelosta, kuuliaisuudesta, suhteellisuudentajun hämärtymisestä.

Töissä väsymisemme ei ole vain oma asiamme. Kukaan ei tee työtään täysin yksin, vaan hän toimii työyhteisössä, työparin kanssa tai vähintään verkostoissa, olipa työsuhteen muoto mikä tahansa.

Kukaan ei väsy yksin, vaikka hänet helposti jätetään väsymyksensä kanssa yksin.

Miten sinun työpaikallasi toimitaan, kun työ kuormittaa ja väsyttää? Kommentoi tätä kirjoitusta. Voit myös ottaa suoraan yhteyttä: merja.karjalainen(at)humak.fi

Lue myös blogini: Kun työ uuvuttaa ja sairastuttaa, työnantaja kantaa vastuun

Työsuojeluhallinnon tiedote: Työssä kuormittumiseen ei osata puuttua työpaikoilla lain edellyttämällä tavalla

Julkaisu: Häirinnän ja työssä kuormittumisen asiakasaloitteinen valvonta työsuojeluviranomaisessa vuonna 2018

Teksti: Merja Karjalainen

Käsittelen blogissani työelämää ja varsinkin työturvallisuutta ja työhyvinvointia, jotka ovat minulle toimittajana tuttuja aihepiirejä. Työskentelin kymmenen vuotta Työ Terveys Turvallisuus
-lehdessä, ensin lehden toimituspäällikkönä Työterveyslaitoksessa ja sen jälkeen päätoimittajana pienessä kustantamossa, jonne sain pelastettua lakkautusuhan alla olleen TTT-lehden. Muinaiselta koulutukseltani olen maisteri ja aineenopettaja, jonka (aikakaus)lehdistö vei mukanaan kolmeksikymmeneksi vuodeksi. Nyt opiskelen työyhteisöpedagogiksi Humanistisessa ammattikorkeakoulussa Helsingissä ja kirjoitan kirjaa työuupumuksesta.

UUSI BLOGISARJA Tänään töissä: Kun työ uuvuttaa ja sairastuttaa, työnantaja kantaa vastuun

”Tuki puuttui kokonaan. Pomot tuntuivat vain miettivän, kuinka tuosta häiriköstä pääsee eroon. Ja tietysti kaikki oli omaa syytäni.”
 
”Raskainta ei ollut itse uupumus. Raskainta oli työnantajan vähättelevä suhtautuminen terveyteeni, kuormituksen kokemukseeni ja uratoiveisiini. Koin olevani pelkkä numero ja kertakäyttötavara.”

Nuo molemmat lainaukset löytyvät nettilähteistä, työssään uupuneiden kirjoituksista. Työuupumuksesta keskustellaan julkisuudessa nykyisin paljon, mutta puhe pyörii enimmäkseen vain uupuneen navan ympärillä.


Hyvän työntekijän ominaisuuksista, kuten tunnollisuudesta, huolellisuudesta, vastuuntuntoisuudesta ja joustavuudesta, on tullut uupumiskeskusteluissa yhtäkkiä rasitteita.

Jotain vikaa siinä voimattomuuttaan valittavassa varmasti on. Ei osaa johtaa itseään, reppana. Ei osaa edes nukkua, saati relata ja pitää huolta kunnostaan, työpäivien muodikkaasta mikrotauottamisesta puhumattakaan. Mitä tehneekään viikonloppuisin, kun jo maanantaina töissä pinna tuntuu kiristyvän. 
 
Jos työ vie kaikki mehut, se tarkoittaa, että töissä jokin mättää. Syitä ylikuormittumiselle on monia: Töitä on liikaa ja/tai tekijöitä ei ole tarpeeksi. Töissä sählätään, kun vastuut, toimenkuvat ja tavoitteet ovat epäselviä eikä tieto kulje riittävästi. Voimia kuluu jurnuttamiseen tai varuillaan oloon, jos työyhteisössä ihmisten väliset suhteet jumittavat. 
 

Myös se, että ei koe tulevansa kuulluksi, kuormittaa lisää. Joo, joo, kunhan valittaa, eiköhän se ajastaan ohi mene. Käydään vaikka koko työporukalla keilaamassa ja kivassa ravintolassa syömässä. Saadaan vähän muuta ajateltavaa.

Itsensä johtamisen rinnalle ja myös tilalle tarvittaisiin ihan oikeaa johtamista ja esimiestyötä. Sitä työtä, jossa korvat ja mieli pysyvät auki ja vastuunottokyky säilyy, vaikka joutuisi katsomaan peiliin. Mikä minun johtamani yrityksen toiminnassa on pielessä, kun töitä painetaan yli- ja iltatöiden varassa kuukaudesta ja jopa vuodesta toiseen? Kysynkö minä esimiehenä silmäpussejaan peittelevältä tiimiläiseltäni, mitä hänelle kuuluu? Entä jos hän kertookin, että voimat ovat vähissä – kestänkö kuulla sen ja toiminko niin, että hänen kuormansa kevenee? Vai ajattelenko, että uudet tekijät jonottavat jo oven takana?

Työ ei saa vaarantaa tekijänsä henkistä eikä fyysistä terveyttä, niin sanoo työturvallisuuslaki. Lain toteutumisesta vastaa työnantaja. 
 
”Työnantajan on jatkuvasti tarkkailtava työympäristöä, työyhteisön tilaa ja työtapojen turvallisuutta. Työnantajan on myös tarkkailtava toteutettujen toimenpiteiden vaikutusta työn turvallisuuteen ja terveellisyyteen.” Näin on kirjattu työturvallisuuslain toiseen lukuun, kahdeksanteen pykälään.
 
Kun työ uuvuttaa ja sairastuttaa, työnantaja kantaa vastuun.
 
– Merja Karjalainen

Merja Karjalainen käsittelee Mielekkään uudessa Tänään töissä –blogisarjassa työelämää ja varsinkin työturvallisuutta ja työhyvinvointia, jotka ovat hänelle toimittajana tuttuja aihepiirejä. Karjalainen työskenteli kymmenen vuotta Työ Terveys Turvallisuus -lehdessä, ensin lehden toimituspäällikkönä Työterveyslaitoksessa ja sen jälkeen päätoimittajana pienessä kustantamossa, jonne hän sai pelastettua lakkautusuhan alla olleen TTT-lehden. Muinaiselta koulutukseltaan hän on maisteri ja aineenopettaja, jonka (aikakaus)lehdistö vei mukanaan kolmeksikymmeneksi vuodeksi. Nyt hän opiskelee työyhteisöpedagogiksi Humanistisessa ammattikorkeakoulussa Helsingissä. Merjan kirjoituksia löydät myös LinkedIn:stä.