Vallat ja väet

Useimmilla meistä on muistoja mummoista, papoista, vanhemmista sukulaisista. Osa heistä on jo poissa ja toiset ovat vielä täällä. Monissa suvuissa puhutaan kuitenkin paljon myös poismenneistä sukulaisista ja jopa vieraillaan heidän haudoillaan. Jotkut suvut ovat onnistuneet yhden tai useamman aktiivin voimin kirjoittamaan myös sukukronikoita ja –muistelmia.

Monet meistä muistavat varmasti lapsena ja nuorena vierailut vanhempien sukulaistemme luona. Ehkä meitä hieman jännitti, koska he edustivat ilmiselvästi vanhempia tapoja ja ajatuksia. Ehkä he kysyivät meiltä vaikeista asioista. Ehkä meitä hieman väsyttikin kuulla niin paljon jo pois menneistä ihmisistä, joita emme ole tunteneet.

Mutta lopulta, viimeistään nelikymppisenä, me olemme jo mukana hautaamassa vanhempia sukulaisiamme ja myöhemmin omia vanhempiammekin. Ehkä myöskään kaikki lapsuuden ja nuoruuden ystävämme eivät ole enää elossa. Nyt sukulaisten ja tuttujen hautakivet näyttävätkin jo aivan toisilta, ne muistuttavat nyt ihmisistä, jotka me tunsimme.

Samalla muistelemme ehkä niitä tarinoita, joita kuulimme lapsina ja nuorina. Mutta mitä muistamme niistä tuolloin? Useimmat tarinat sota-ajoista ovat jo menneitä, jos niitä ei ole tallennettu kirjoittamalla tai nauhoittamalla. Mutta meillä kaikilla on varmasti vielä tarinoita Suomen jälleenrakennuksen ajoilta itse eteenpäin kertomatta tai kirjaamatta. Ehkä emme ole edes kuulleet vielä kaikkia tarinoita. Ja kuitenkin nämä tarina elävät meissä. Kirjoitetaan siis tänään kortti vanhalle tutulle tai sukulaiselle. Soitetaan. Sovitaan että mennään käymään hänen luonaan syysloman aikana. Kuunnellaan ja muistetaan.

 

Kuten CMX:n ”Vallat ja väet” -kappaleen kertosäkeessä lauletaan:

Vallat ja väet minussa hengittää ja tahtoo vapauteen
Vallat ja väet minussa rakastaa ja tahtoo elämään.”

 

Appiukkoa lämmöllä muistaen, Pekka Hytinkoski

UUSI BLOGISARJA Tänään töissä: Kun työ uuvuttaa ja sairastuttaa, työnantaja kantaa vastuun

”Tuki puuttui kokonaan. Pomot tuntuivat vain miettivän, kuinka tuosta häiriköstä pääsee eroon. Ja tietysti kaikki oli omaa syytäni.”
 
”Raskainta ei ollut itse uupumus. Raskainta oli työnantajan vähättelevä suhtautuminen terveyteeni, kuormituksen kokemukseeni ja uratoiveisiini. Koin olevani pelkkä numero ja kertakäyttötavara.”

Nuo molemmat lainaukset löytyvät nettilähteistä, työssään uupuneiden kirjoituksista. Työuupumuksesta keskustellaan julkisuudessa nykyisin paljon, mutta puhe pyörii enimmäkseen vain uupuneen navan ympärillä.


Hyvän työntekijän ominaisuuksista, kuten tunnollisuudesta, huolellisuudesta, vastuuntuntoisuudesta ja joustavuudesta, on tullut uupumiskeskusteluissa yhtäkkiä rasitteita.

Jotain vikaa siinä voimattomuuttaan valittavassa varmasti on. Ei osaa johtaa itseään, reppana. Ei osaa edes nukkua, saati relata ja pitää huolta kunnostaan, työpäivien muodikkaasta mikrotauottamisesta puhumattakaan. Mitä tehneekään viikonloppuisin, kun jo maanantaina töissä pinna tuntuu kiristyvän. 
 
Jos työ vie kaikki mehut, se tarkoittaa, että töissä jokin mättää. Syitä ylikuormittumiselle on monia: Töitä on liikaa ja/tai tekijöitä ei ole tarpeeksi. Töissä sählätään, kun vastuut, toimenkuvat ja tavoitteet ovat epäselviä eikä tieto kulje riittävästi. Voimia kuluu jurnuttamiseen tai varuillaan oloon, jos työyhteisössä ihmisten väliset suhteet jumittavat. 
 

Myös se, että ei koe tulevansa kuulluksi, kuormittaa lisää. Joo, joo, kunhan valittaa, eiköhän se ajastaan ohi mene. Käydään vaikka koko työporukalla keilaamassa ja kivassa ravintolassa syömässä. Saadaan vähän muuta ajateltavaa.

Itsensä johtamisen rinnalle ja myös tilalle tarvittaisiin ihan oikeaa johtamista ja esimiestyötä. Sitä työtä, jossa korvat ja mieli pysyvät auki ja vastuunottokyky säilyy, vaikka joutuisi katsomaan peiliin. Mikä minun johtamani yrityksen toiminnassa on pielessä, kun töitä painetaan yli- ja iltatöiden varassa kuukaudesta ja jopa vuodesta toiseen? Kysynkö minä esimiehenä silmäpussejaan peittelevältä tiimiläiseltäni, mitä hänelle kuuluu? Entä jos hän kertookin, että voimat ovat vähissä – kestänkö kuulla sen ja toiminko niin, että hänen kuormansa kevenee? Vai ajattelenko, että uudet tekijät jonottavat jo oven takana?

Työ ei saa vaarantaa tekijänsä henkistä eikä fyysistä terveyttä, niin sanoo työturvallisuuslaki. Lain toteutumisesta vastaa työnantaja. 
 
”Työnantajan on jatkuvasti tarkkailtava työympäristöä, työyhteisön tilaa ja työtapojen turvallisuutta. Työnantajan on myös tarkkailtava toteutettujen toimenpiteiden vaikutusta työn turvallisuuteen ja terveellisyyteen.” Näin on kirjattu työturvallisuuslain toiseen lukuun, kahdeksanteen pykälään.
 
Kun työ uuvuttaa ja sairastuttaa, työnantaja kantaa vastuun.
 
– Merja Karjalainen

Merja Karjalainen käsittelee Mielekkään uudessa Tänään töissä –blogisarjassa työelämää ja varsinkin työturvallisuutta ja työhyvinvointia, jotka ovat hänelle toimittajana tuttuja aihepiirejä. Karjalainen työskenteli kymmenen vuotta Työ Terveys Turvallisuus -lehdessä, ensin lehden toimituspäällikkönä Työterveyslaitoksessa ja sen jälkeen päätoimittajana pienessä kustantamossa, jonne hän sai pelastettua lakkautusuhan alla olleen TTT-lehden. Muinaiselta koulutukseltaan hän on maisteri ja aineenopettaja, jonka (aikakaus)lehdistö vei mukanaan kolmeksikymmeneksi vuodeksi. Nyt hän opiskelee työyhteisöpedagogiksi Humanistisessa ammattikorkeakoulussa Helsingissä. Merjan kirjoituksia löydät myös LinkedIn:stä.